Seija Karpionmaa

Seija Karpiomaa-Myllys (4. heinäkuuta 1932 Viipuri – 28. kesäkuuta 2002 Helsinki) oli suomalainen 1950–1960-luvun vaihteessa levyttänyt iskelmälaulaja, joka muistetaan tumman täyteläisestä alttoäänestään.

Seija Karpiomaan lapsuuteen ja nuoruuteen vaikuttivat vahvasti talvi- ja jatkosota, joiden vuoksi hän joutui kahdesti lähtemään evakkoon. Monien ikätoveriensa tavoin hän ehti olla myös sotalapsena Ruotsissa. Hänen innostuksensa musiikkiin alkoi varhain. 10-vuotiaana hän oli jo taitava huuliharpisti ja hiukan myöhemmin instrumentiksi vaihtui kitara. 

Seija Karpiomaa
Syntynyt	4. heinäkuuta 1932 Viipuri
Kotoisin	Viipuri
Kuollut	28. kesäkuuta 2002 (69 vuotta) Helsinki
Aktiivisena	1957–1962
Tyylilajit	iskelmä
Laulukieli	suomi
Soittimet	laulu

Musiikkiharrastuksen ohella hän oli myös lahjakas piirtäjä. Ennen siirtymistään musiikkimaailmaan hän työskenteli kultasepänliikkeen myyjänä ja Hotelli Vaakunan pääkassana Helsingissä.







Laulajanura alkoi solistina Helge Pahlmanin orkesterissa vuonna 1957 ja samana vuonna Karpiomaa voitti iskelmälaulukilpailut Helsingin työväentalolla. Voiton jälkeen laulaja sai kiinnityksen Scandian tuotantopäällikkönä uraansa aloitelleen Jaakko Salon orkesterin solistiksi Brita Koivusen ja Annikki Tähden rinnalle. 



Hän keikkaili viikonloppuisin, mutta työskenteli edelleen arkisin myyjänä Forumin äänilevyliikkeessä. Ensimmäinen single Delfiinipoika / Maruzzella levytettiin Scandialle vuonna 1957 ja se oli suuri menestys. Muita tunnetuimpia levytyksiä olivat Tango notturno (1958), Vanha musta (1960) ja  Novgorodin ruusu (1961).

Seija Karpiomaan ura jäi verrattain lyhyeksi, sillä hän lauloi enemmänkin harrastuksekseen ja omaksi ilokseen. Hän ei missään vaiheessa suunnitellut ammattimaista iskelmätähden uraa eikä keikkailu pidemmän päälle jaksanut innostaa. 

Viimeiseksi levytykseksi jäi Kuutamolla, jonka George de Godzinsky sävelsi Tabe Slioorista kertovaan elokuvaan Se alkoi omenasta vuonna 1962. Karpiomaa oli myös itse mukana muutamassa elokuvassa vuosina 1959–1960.

Seija Karpiomaan elämää alkoi 1990-luvun lopulla varjostaa vakava sairaus, joka osoittautui munuaissyöväksi. 
Viimeiset kolme vuotta hän oli pysyvässä sairaalahoidossa ja hän menehtyi vain vajaata viikkoa ennen 70-vuotissyntymäpäiväänsä