Lukijat

perjantai 28. syyskuuta 2018

Mitkä silmät

                           
                                                                  
Silmät ovat ehkä tärkeimmät viestimemme, välittäväthän ne suurimman osan vaikutelmista. Kuitenkaan silmät eivät pelkästään heijasta tunteita, vaan myös vastaanottavat viestejä. Niiden ilme on spontaaninen, heijastaen tunnetiloja joita sisällämme liikkuu. Tätä hyödyntävät etenkin myyntimiehet, eri myymälöissä asioidessamme.

Eräs kertomus maailman pahaimmista silmistä kertoo että niiden pitäisi olla; Suuret, tummat, kosteat, ja hellät.                                      

Tänäpäivänä näitä esiintyy paljon. 
Silmien alkuperäisestä väri ei nykyaikana enää voi olla varma. Mikäli illalla on tuudittautunut kirkkaiden sinisten tai ruskeiden silmien loisteeseen tai lumoon, saattaa aamulla herättyään huomata värin vaihtuneen huomattavasti eilistä valjumpi sävyiseen.                      

Silmät, sielumme peili, tai ikkuna sieluumme, sanotaan.
Tuttua  on myös sanonta.
- Tuijotti silmät selällään.
- Silmät ympäri pyöreinä.
- Ei saa silmiään irti kohteesta.
- Katsoo avoimesti.
- Luoda verhottu katse.
- Katsoo silmät viiruina.
- Katsoo, katsoa suljetuin silmin.
- Luoda tyhjä katse.
- Katsoa arasti.   (nöyrä, nöyryys)
- Arvosteleva katse. (halveksuntaa, vallanhalua)
- Syrjäsilmäykset. (jos silmiä kavennetaan, luihu katse)                                       

Silmien katse on monimuotoista.
- Lempeä, hellä, rakastunut, iloinen, vihainen, ankara, poissaoleva, läpitunkeva....

Silmät voivat olla;
- kovat, 
- kylmät, 
- syvät, 
- kirkkaat, 
- lasittuneet, 
- pistävät,
- lämpimät....

Samoin katse voi polttaa, tai sulattaa.
Jotkut sanovat parhaaksi katsetta joka on monimuotoinen.
- Tenhoava,-herkullinen, lumoava, suggestoiva, tehoava.
- Puoliavoin raukea katse, laskelmoiva, avioiva.
- Katse näyttää kätketyltä, mutta luomet terästävät katseen joka singahtaa kuin nuoli.

Kaikista silmistä voi siis vetää erilaisia johtopäätöksiä. Laulun sanoinkin se sanotaan.         
Katseesi kertovat sen.  
Tähtisilmä.

Tähtitaivaan odotusta

                        
Kellot soi, kellot soi, 
ne jälleen mieleeni toi. 
Ne soivat mulle hiljaa helkkyen, jos ymmärtää vois niiden kieltä, 
ne kerran soivat mulle helkkyen ja niiden ääni on, niin huumaavaa.
Kuinka kellon ääni heijastaa, aikaa nuoruuden, tuon hurmavaa, 
vaikka hurma kerran katoaa, kellot kertovat sen.

...ehkä kellot vielä kerran, onneamme kuuluttaa...
...tiedän ettei luoksein koskaan, saavu hän, kun ovi hiljaa sulkeutuu....    

Lapsena kauneimmat lauluni kuulin,
mulle kuun tuuli soi saariston.
Unhoittuneen tuon kaiken jo luulin,
mutta se sielussain sittenkin on.
Rinnassain läikähtää tunne kuin ennen
kun mä käyn synnyin seutua päin.
Muuttuneeni vaikka uskoin 
vuosien mennen estää en voi kyyneltäin.
Äänetön aava on ympärilläin
Ymmärrän viimeinkin sydämessäin
Kaikki muu turhaa ois kunhan olla vain vois 
Synnyinsaarensa arvoinen Kallioon juurtunut mänty niin väärä
Miljoonan nähnyt on tuulispään.
Kymmenten vuotten jälkeen se jäärä 
Siirtynyt ei ole senttiäkään
Sellainen myöskin on ihmisen muoto
Luonteen kun määrää ankara maa
Taipuu muttei taivu kovin helposti ruoto
Syysmyrsky vaik tuivertaa
 Nyt, kuten lapsena, alla mä tuulen
Leijani pilviin näin lennätän
Auringon laskun aikaan taas kuulen
Kappelin kellojen helähtävän
Ennen kuin pimeä ehtiin niin rantaan
Palaavat paatit kalastajain
Viimeisenä maininkina saapua santaan
Tahtoisin aatoksissain.   

San. Saukki    Art.  Eino Grön                                                                                      

Täydenkuun aikaa

                        
                                                                                                                                          
Omalta kohdaltani tuo edellä oleva videon otsake ei ainakaan ole pitänyt paikkaansa. Tosin kieltämättättä vielä kohta jo 29 erovuoden jälkeen, muistuu jotakin menneestä, näkeminenkin konkeretisoituu viikonvaihteissa kun toiseksi nuorin lapsenlapseni täyttää ensimmäisen täyden vuotensa ja nuorin ensikuussa 14. Suomeen eka visiitille.

Näin jälkikäteen muistan joskus tuota kansakoulun opettajan äidinkielen sanontaa, koittakaas pojat muistaa, isonakin, ettei yhteen sydämeen mahdu kahta (mm) ämmää. Pyrkimystä tähän on ollut, mutta vaihtelevalla menestyksellä, eripituisine jaksoineen.

Vuodenvaihteen horoskoppi lupaili elämän uutta tulemista kohdalleni, alkaen heti, ei viidestoista, vaan seuraavana, kuudestoista päivä. Lupailipa vielä ulkomaan matkaa. 5.2. alkavaa  kahden kuukauden ilmanpuhdistuskauden jakson, jonka jälkeen jälleen, auvoista elämää, sahaillen eestaas, kunnes taas kesäkauteen mennessä lämpenee.

Tosin tämän viimeisen, lämpimän kesäkauden, olisin ehkä itsekin osannut ennustaa. Saa nähdä kuinka tämä koko vuoden täsmä ennustus tulee toimimaan käytännössä. Joka tapauksessa nyt on täydenkuun päivä, taikka paremminkin kait koko yön aika. Näkispä vaan pilvien takaa. Ensiyönä, vanhan opitun käytännön mukaan, voinkin taas  jälleen nukkua kunnolla. Kohta on tarkoitus kokeilla, mikäli cha-cha-chaa vielä laulamalla jotenkin sujuilee.

Virran tuomaa

                                                                                   
                                                                                                          
Niin joki virtaa, joki vanha vie murheeni pois, kun rannalle sannalle viimein, sen ainoan oikean toi.  

Joessa on myös koski, ja kohisevan kosken rannalla on tyttö punaposki. 
Kuuleehan hän siis myös pikkukosken tarinaa...
Koski on rauhaton, nyt sen kuulen. 
Jokin tumma sen äänessä soi. 
Pyytää anteeksi kai niin mä luulen, 
koska hiljaa se noin vaikeroi.
Kuule laulua taas pikku kosken, 
päivä kun painuu metsikön taa, 
vierii kyynel pian vaiheilta posken, 
kauan hiljaa jos näin odottaa...  

Joen on myös taipumus viedä virtansa mukana. 
Sen huomassa voi myös viihtyä.
Sen voi myös kahlita. 
Kuitenkaan sitä ei voi vangita paikoilleen, saati edes uomaansa.
Lopullista, viimein raukenevaa määränpäätä kohden se etenee uomassaan vakaasti.
Sen virrassa voit soutaa, huovata, ja taiten kykenet myös kulkemaan sen vastavirtoja. Siinä on oivia, niva (oja), suvantopaikkoja, 
jotka yleensä ovat piilossa ns. akanvirtojen selän takana, 
suoden rauhallisia lepopaikkoja virranvuossaan matkaajille.
Kaikkiaan, se on luotettava kumppani, 
keväisiä :)) vallattomuuksiaan lukuunottamatta.                                   
Mitä tulee siihen sielun osaan, jolla me opimme,                                   
on päivän selvää, että se kaikin voimin                                   
pyrkii pääsemään selville totuuden olemuksesta                                   
ja näiden kolmen (sielu) joukosta                                   
se vähiten välittää rahasta ja maineesta.

Hiljainen kitara.

                                                                                          
                   
                   Kyllähän minäkin joskus vielä.
        Ei tässä mitään kiirettä.
            Jos vaikka se oikea tulisi,
             parempi kuulemma kaksin
         ettei talo niin tyhjä olisi.

                Kai tästä eläkkeestä riittäisi,
     vaan eipä ole osunut.
   Olen tuota miettinyt,
          elämältä joskus kysellyt.
                               
Sanat; Ilta-Aurinkolta

Musta ruusu

                                                                                                                              
Haaveillen, uneksien hiekkaan kirjailen kaiken, mitä onni olla voi.           
Tuuli hiljaa soi ja kaipuun kauas kantaa, on meren liike tauoton.            
Käy yksin kohti uutta rantaa, se mulle kiehtovin onni on.           
En siitä luopuopuisi, en milloinkaan. 
Kun meren nään, niin onnen saan.           
Pilvi valkoinen oottamaan jää kuin kaivaten myös ystävää           
Pintaan aaltojen kuvan valkoisen se synnyttää.           
Tuuleen kuiskaten  soi meren laulu. Vaiti kuuntelen.   
Onnellinen sitä ilman voisi koskaan olla en.          
Kaipuun jaksaa meri kaunis kantaa, 
voimallaan se voittaa vahvan ikävän.           
Tietää saan, kun vaellan sen hiekkarantaa: 
onneni on meri sekä hän.           
Tuuli hiljaa soi ja kaipuun kantaa, on meren liike tauoton.          
Käy yksin kohti uutta rantaa, se mulle kiehtovin onni on.           
En siitä luopuisi, en milloinkaan. Kun meren nään, niin onnen saan.           
Kaislat keinuen uinumaan jää, rannoilla sen kun hämärtää.           
Hiekka valkoinen meren sinisen voi tyynnyttää.           
Tuuleen kuiskaten soi meren laulu Vaiti kuuntelen.           
Onnellinen en sitä ilman voisi olla koskaan en.                                     
 Onneni on meri. Sanat Ulla Kytöluhta.    

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Tähtien kertomaa

                                                                          
Toistan aiemminkin julkituomaani miettettä, jonka eka kertaa luin nuorimman lapseni minulle, eroni jälkeen, lähettämästä kutsusta, hänen omiin ylionppilas juhliin.

Kun seisot kirkkaan tähtitaivaan alla, älä väitä ettei elämässäsi olisi valopilkkuja.
Tähtitaivaan jonka katsomisesta olen pienestä asti suuresti pitänyt. Mistähän syystä.

Lieneekö syynä ollut toiveikkuus, kuten jonkun uuden, jännän astumisesta elämän sisältöön. Hieman samoin kuin eräs mielenkiintoisimmista esiintymistä, avaruus-ajan alkuaikaan maailmanlaajuisen ensi esiintymisen tehnyt Sputnik, jonka taivaankaaren ylittämisestä tiettyyn kellon ja vrk:n aikaan tiedoitettiin pitkään ja laajasti tiedoitusvälineissä, varsinkin radiossa. Tuo tapahtuma oli eräänä syys-lokakuun iltana, jolloin istuin ikivanhan pitkästä aikaa naapurin vahan isännän, vain 20 säkin leipärukiin tarpeisiin lämmitetyn, kuivurimme oven ulkopuolen seinustalla, taivasta tuijotellen, ylilentoa odottaen.

Tehtäväni oli tärkeä. Piti hälyyttää miehet katsomaan, kun tarkempi aika olisi radiosta saatavilla, jonka isosisko kotipihasta tarkemmin, huutaen nyt, ilmoittaisi meille. Kylmä toiselta, tulikuumaa toseltapuolen, pitkää odotuaikaa. Kunnes,Sputnik saapui, hieman lentokonevaloja korkemmalla. Valoja jotka miehet opettivat eroittamaan, mikä matkustaja- mitkä pienkoneen valoja olivat.

Tähdet, ne tähdet;  Paljon niihin ihmiset ovat tukeutunet, turvautuneet, luottaneet.

Tähdet kertovat loisteellaan riemuista ihmisien, 
tähdet kertovat meille myös suruista uskothan sen.
Kirjoitettu on tähtösiin, täyttymys elämän lain, 
köyhyys, rikkaus rakkaus, tähdet sen kertovat vain.
Et voi onnea saada, jos määrää tähtesi niin,
kaiken kohtalo kätkee, yön tähtiin kimmeltäviin. 

Kirjoitettu on tähtösiin, täyttymys elämän lain.
Köyhyys rikkaus rakkaus, tähdet sen kertovat vain.
Aikojen alusta kirkkaisiin tähtiin katsottu illoin on.
Aikojen alusta niistä jo nähtiin ennustus kohtalon.
Ylhäisinä etäisinä tähdet ylle maan,
Luovat jäisen kylmää valoaan.
Kirjoitettu on tähtösiin, täyttymys elämän lain.
Köyhyys rikkaus rakkaus, tähdet sen kertovat vain.
Et voi onne saada, jos! määrää tähtesi niin.
Kaiken kohtalo kätkee, yö tähtiin kimmeltäviin...

Niin nuo omab elämäni tähdet, kaksi tähteä. 
Saavuttamattomat, joita olin etsinyt, löytänyt,  tavoittanut, saanut, halunnut. Kuitenkin juuri ne, joita eniten halusin, tuijottivat vastaani tähtien tapaan. Kirkkaina, kuulaina, kylminä, kaukaisina. Ehkä juuri siksi lumouduin, kunnes irtauduin.

Paljon ja monenmonituista erilaista tähdentuiketta, kuin myös lyhytlentoa, elämääni on mahtunut, siihen omavaikutteisuutensa turvin, kenties lähtemättömästi, jälkensä tehden. Monet muut tähdet, kuka armaina, kuka hellinä, suloisen lempeinä, kiehtovina kutsuen, monet niin iloisesti, kuka ilkamoiden tuikuttaen toiveikkuutta, mikä lempeästi hymyten, mikä hieman arastelen nuhdellen, toiset intuitiivisen ankarammin tuomiten. Nyt kun kohottelen iltaisin katsettani taivoonkanttani kohti, sitä seuratakseni, huomion vie sitä paraikaa ylittävään kirkkaaseen kiintotähteen, sen kutsuvaan hohteeseen, joka niin kiehtovana, lämpimin monivärivärivaloin, vastaan kutsuvasti vilkutellen, mieltäni kammitsoi.

Tämä kohtalon kiehtova tuike, kenties kutsumus, on asia, jonka kiertoradan haluaisin selvittää, onhan tuon tähden tuike sellainen, joka vuoden taivallaallani on vaikuttanut. Olen jo kauan, aiemman plogistanian aikanakin yrittänyt löytää parikin mieleistäni musiikkivideota tuu tuutista, niitä mieleisiäni versioita löytämättä. Eli Catherine Valente / Silvio Fransesco. Intohimon kukka ja tuo, yllä oleva kappale.

Nämä olen tottunut kuulemaan saksan kielellä, mielestäni näihin paremmin istuva. Ilmeisesti se johtuu / ja johtuneekin vain rytmistä, hieman reippaammasta temposta. Kuitenkin, yhäti uskon isonkarhun tähdistöön kuuluvaan, seitsemän onnenlukuun. Siihen luotan. Uskon.

Kuten kotimaisessa sanoituksessa ;) kerrotaan: Jos sen oikein tulkitsin, minkä tähdissä näin. Kauas kauas kulkisin, käyden tähteä päin. Suotta empiä en saa, tähtiin merkitty tie. elämää se ompi vaan, tähdet turvana lie.

Polttava liekki

                        
                                                                                                         
Pian lunta sataa, ja muistot kaikki unhonkinos peittää,                                     
näin kätkein onnen, kuten tuskan kyyneleet.                                     
Nyt aika mataa ilta varjot heittää, mut aatoksemme,                                     
rakas ovat yhtyneet.                                     
Mä kyynelharson läpi näen iltatähden,                                    
ja tiedän tuota sunkin etsineen.                                     
nyt vaikka yksin, elontaipaleelle lähden,                                     
jäi hymys lämpö iäks sydämeen.                  

Kesällä kerran...


                                                                                                                                          
 On kulunut siitä jo aikaa,                                        
ja se keinukin lahonnut lie.                                        
Ja umpeen on kasvanut polku,                                       
joka nuoruuden keinulle vie.                                                                     

Oi jos kerran viel nähdä vois kukkaa,                                        
saisi helliä tummaista tukkaa.
Jospa tiemme se kerran viel johtais                                        
tuon nuoruuden keinumme luo...