Taivaanrannan takaa

                                                                           Kuulen usein sisältäni nyyhkytyksiä,                    Osaamatta silti itkeä,                    vaikka silmiäni kirvelee,                    kyyneleet eivät silti valu.                    Mieli on kipeä kaipauksesta,                    vaikka surra en osaa.                    Järkeni ei riitä tätä käsittämään,                    silti haluan uskoa,                    että rakkaus riittää.

Erehdyin kerran

                                                                                                                                                                           Kun espalla kerran mä kuljeskelin,                                                                                          ja kesäkuun ehtoota ihastelin.                                                                                              Mä lempeä kaipasin myös osaksein,                                                                              ja niin kohtasin herttaisen duulillandein.                                                      
                                           Hän käteeni tarttui ja puheli näin,                                                                                             sä miksi kuljet näin allapain.                                                                                             Nyt seuraani liittyi, ja hän minut vei,                                                                                     oli päämäärä pikkuinen duudillandei.                                                      
                                        Mä maljoja nostin, hän pullosta joi.                                                                                         ja katsensa yössä vain salamoi.                                                                                                   Ei vaaroja aatelleet aivoni ei,                                                                                                 niin houkutti minua duudillandei.   
                                                                                                          
                                         Mä suutelin kädelle, kaulalle myös,                                                                                          soi radio valssia kuutamoyös,                                                                                            minä hänelle rakkauden valan jo tein,                                                                                      ja hän ripusti tuolille duulillandein.                                                      
                                       Luotansa hänen, mun löys aamunkoi,                                                                                  mut riemusta kyllikseen saada jo voi.                                                                                      Hän omansa otti ja niin yksin tein,                                                                                  minä sain hältä muistoksi duuillandein.

Kuunsiltaa...

                          

                                                                                                                                                             Se hetki, kun ei enää ollut sanoja,                                                                                              sai minut ymmärtämään.  

                                                          Aina ei tarvita sanoja,                                                   
                                                       jotta tietäisi, ymmärtäisi.     
                                            
                                                    Mitä ainoastaan vaaditaan,                                                 
                                                        on ajatus sanasta,                                                   
                                                 mitä se on ja mitä se ei ole.

You Mean Everything To Me

                         

                                                                       Ilossa on voittovoimaa.                                                    Ilolla on näkymättömät siivet.                                                    Ne nostavat, kantavat,                                                    joskus jopa lennättävät!                                            

Passion Flover

                                                                                                                                                  
Miksi onni ei voi kestää,                                           
lyhyt on se hetki vain?                                           
Miksi onnen tuokion                                           
hinta aina kallis on                                           
muistoissain?                                           
Miks en nyt voi mä estää                                            
kaipausta rinnastain.                                           
Mulle oot sä rikkaus,                                           
mutta myöskin ahdistus,                                           
tuska vain.

Yölinnun laulu

                    

             

                                                                                                 
Kaunis ilta.                                                                                                        
Katso kuin kaunis on ilta,                                                    
seudun kun kuu hopeoi!                                                    
Rinteiltä tummenevilta                                                    
laulu vain rastahan soi.                                                    
Liekit jo syttyvät tähtivyön,                                                    
päilyvät kalvossa veen.                                                   
Tullos, oi käykäämme kuutamoyön,                                                    
hohteeseen salaiseen.

Theme from Come September

                                                                                                                                    
Sä hurmain kaihoin,                                          
mun lieto lempi,                                             
oot aamuruskoa ruusuisempi,                                          
Sä välke taivainen elon tiellä,                                          
nyt sulle laulan, sun maljas juon.                      

Kultalankaa

                                                                                       

 

                                                                Kultalankaa.                                                  
Kerin hitaasti lankaa, elon vyyhdiltä pois,                                                  
monen väristä lankaa, siinä loimiksi ois.                                                  
On punainen siinä, väri rakkauden.                                                  
Vaan enempi mustaa, se unhoituksen.                                                  
Monta solmua myös siitä löytyä vois,                                                  
jos aikaa vaan niita hakea ois.                                                  
Mutta aina on pakko yhä keriä vaan,                                                 
 jospa lopulla lankaa, vielä onnen mä saan.                                                  
Mutta vyyhdistä siitä, kultalanka on pois,                                                 
 ja tuntuu kuin eloni arvoton ois.                                                  
Onhan joissakin kohden toki vaaleampaa,                                                 
 ja niistä jo sentään, mä muistoja saan.
                                               
Surun kohdalta lanka niin hienoa on,                                                  
että ihme, kun on katkeamaton.                                                  
Aina vyyhti kuluu, kerä kasvaa nyt vaan,                                                  
ehkä lopussa vyyhdin, kulta lankaakin saan.                                                  
Surun kohdalta lanka niin hienoa on,                                                  
että ihme kun on katkeematon.                                                  
Aina vyyhti kuluu, kerä kasvaa nyt vaan,                                                  
ehkä lopussa vyyhdin, kultalankaakin saan.

Syksy mietteitä

                                                                  Sinulle.                            
Lentolehdet peittää, syksyn tullen maa.                             
Hyvästejään heittää, linnut pohjolaan.                             
Talven jälkeen suvi, uusi kukkaan saa,                             
luonto uusiutuvi, ilman kiiruhtaa.                             
Kulta, kulta, kulta, tule luokseni                             
kulta, kulta, kulta, oisit onneni.                             
Anna kätes mulle, kulje kerallain,                             
Minä annan sulle rakkautta ain.                             
Minusta saat armaan, oman ystävän,                             
jälkeen syksyn harmaan, päivän lämpimän,                             
Huolitko sä minut, käymään lähekkäin,                             
Minä tahdon sinut, kallis ystäväin.                             
Leuto syksyn tuuli, viestin sulle tuo,                             
mieli hymyhuulin kaipaa sinun luo.                  

             

Nauru tunteiden tulkki

    

                       

Tunteet paljastuvat usein tahtomattamme.
                                                                                    
Eräs voimakkaimmista ilmaisukeinoista on                                           
ääni, sen eri sävyjen käyttö.                                            
Äänen ja puheensävyin, niitä muuntamalla                                           
osoitamme ystävyyden, vihamielisyyden,                                           
ylemmyyden tai alemmuuden tunteet.                                           
Sävy, nopeus, sujuvuus antavat tunnetilasta tietoa. 
Masentunut, matala, yksitoikkoinen, ahdistunut tekee virheitä, 
epäröi, puhuessaan.                                           

Nauru on eräs joka kuvaa tunnetilojamme  parhaiten kuvaava ominaisuus.                     Nauru, kiihoittava, katkera, vapautunut, heleä, iloinen, hurskas, vihjaileva, vahingoniloinen, kireä, kujertava, kaakottava, kolea, häijy, ivallinen                                 viekas, mielipuolinen, mahtipontinen, raikuva,                                           
salaperäinen, hämillinen, värisevä, petollinen, makea.  

Naurusta narri tunnetaan, kertoo sananlaskukin.
Tarkoittaa naurun petoksellisuutta.   
                                        
Ihminen tajuaa naurun ja hymyn vaistomaisesti jo pienenä.                                           Lapsuuden perusturvallisuuden kehitys, sielloin koetut                                           
ja saadut läheisyyden ja hyväksymisen kokemukset,                                           vaikuttavat nauru ja huumoriherkkyyteemme eniten.                                           
Heikon itsetunnon omaavat ihmiset eivät naura niinpaljon
kuin itsensä hyväksymät ihmistyypit.  
                                         
Kasvuympäristömme vaikuttaa meidän huumorintajuumme                                           sekä nauruherkkyyteemme kaikkein eniten, sekä neuvoo                                         
mille meidän sopii nauraa.  
                                         
Hahaha-nauru; tulee usein sydämestä, merkiten vilpitöntä                                         sopusointua, ympäristön kanssa.                                           
Kaikki on yksinkertaista, huolettomuuden saattaessa ilmetä                                           hilpeänä lapsekkuutena.                                           

Naurutyyli kertoo/tulee vahvasta elinvoimaisuudesta.
                                         
Hähä/hehe: 
Ihminen nauraa jollekin taikka jotakin.                                           
Nauru on vahingoniloista pahansuovalta kuulostaen.                                           
Tämä sävy koetaan usein ivaksi.                                            
Naurutyyli pyrkii ottamaan etäisyyttä toisiin ihmisiin.                                           

Hihihi: 
Tässä on itsekseen kihertelyä. Kuitenkin siihen                                           
kätkeytyy annos ironiaa, usein myös vahingoniloa.                                           

Hohotus: 
Usein raikuva ja suurella äänellä. 
Kertoo kerskailijoista, mutta myös                                           
hämmästyksestä, vastarinnasta, usein ivallisesta uhmasta.

Monen naurun kuvauskin jo sisältää määreen ihmisen                                         ominaisuuksista, kuten; varaukseton, hämillinen, kiero,                                        pahansuopa, ilkeä, alkukantainen, vino, tyhmä, jne.  
                                                                                                
Myhäily on sisäistä naurua. 
Suu on muikeana, sanonta.                                           
Se sisältää varauksellisuutta, joten ihminen ei ole valmis                                           varauksetta suunnan muutokseen.                                           
Kielteistä kritiikkiä myhäilyssä ei esiinny.                                         Syrjäänvetäytymisen halua, ja salaisen tarkkailun yhteyksien                                         tajuamisen antamaa iloa kyllä.                                          

Rakkauden arvoitus

                       

Rakkauden arvoitus on aina raha, ja sen antama tai tuoma vaikutusvalta.

                                                                                                      
          

Osuin kartanon kohdalle kerran,                                         
kylän raitilta kääntyessäin.                                         
Takaa ikkunan hetkisen verran,                                         
huivin kutsuen vilkkuvan näin.                                         
Minä kartanon kodiksi luulin,                                         
hetken katselin, hämyksi jäin.                                         
Kohta käskyn mä poistua kuulin,                                         
pian taas oli tie edessäin.                                         

Koti kartanos sen pihamaalle,                                         
sinä kylmästi saattelit mun.                                         
Jätin hyvästit porttisi haalle,                                         
tiedän jälkeeni sen suljetun.                                         
Eipä kartanon herran tuon mieleen,                                         
läsnäoloni sopinut kaan.                                         
Paikat varattu porttien pieleen,                                         
hänen mielestään mulla on vaan. 
                                                                                           
Niin kuin mahlana kyljestä koivun,                                                                                        kyynelkarpalot vierivät mun.                                         
ajan kanssa kai hiljalleen toivun,                                                                                    
sinä itselles saat valitun.                                         
                                                  
Eipä tyttäret kartanon herran,                                         
luotu köyhille ei, tiedän sen.                                         
Minä kävin vain kylässä kerran,  
saatoin antaa mä vain sydämen.                                                         
(Jukka Raitanen)