Rakkauden arvoitus on aina raha, ja sen antama tai tuoma vaikutusvalta.
Osuin kartanon kohdalle kerran,
kylän raitilta kääntyessäin.
Takaa ikkunan hetkisen verran,
huivin kutsuen vilkkuvan näin.
Minä kartanon kodiksi luulin,
hetken katselin, hämyksi jäin.
Kohta käskyn mä poistua kuulin,
pian taas oli tie edessäin.
Koti kartanos sen pihamaalle,
sinä kylmästi saattelit mun.
Jätin hyvästit porttisi haalle,
tiedän jälkeeni sen suljetun.
Eipä kartanon herran tuon mieleen,
läsnäoloni sopinut kaan.
Paikat varattu porttien pieleen,
hänen mielestään mulla on vaan.
Niin kuin mahlana kyljestä koivun, kyynelkarpalot vierivät mun.
ajan kanssa kai hiljalleen toivun,
sinä itselles saat valitun.
Eipä tyttäret kartanon herran,
luotu köyhille ei, tiedän sen.
Minä kävin vain kylässä kerran,
saatoin antaa mä vain sydämen.
(Jukka Raitanen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikenlaiset kommentit ovat tervettulleita...