Kerin hitaasti lankaa, elon vyyhdiltä pois,
monen väristä lankaa, siinä loimiksi ois.
On punainen siinä, väri rakkauden.
Vaan enempi mustaa, se unhoituksen.
Monta solmua myös siitä löytyä vois,
jos aikaa vaan niita hakea ois.
Mutta aina on pakko yhä keriä vaan,
jospa lopulla lankaa, vielä onnen mä saan.
Mutta vyyhdistä siitä, kultalanka on pois,
ja tuntuu kuin eloni arvoton ois.
Onhan joissakin kohden toki vaaleampaa,
ja niistä jo sentään, mä muistoja saan.
Surun kohdalta lanka niin hienoa on,
että ihme, kun on katkeamaton.
Aina vyyhti kuluu, kerä kasvaa nyt vaan,
ehkä lopussa vyyhdin, kulta lankaakin saan.
Surun kohdalta lanka niin hienoa on,
että ihme kun on katkeematon.
Aina vyyhti kuluu, kerä kasvaa nyt vaan,
ehkä lopussa vyyhdin, kultalankaakin saan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikenlaiset kommentit ovat tervettulleita...